Suomen Brandyksi suomalainen sarjakuva! - Finlandia-ehdokkaat 2009

Sarjakuva-Finlandia jaettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa - silloin Jorma Uotinen valitsi voittajaksi Milla Paloniemen Kiroilevan siilin. Tänä vuonna palkinnosta päättää Seela Sella. Palkinto jaetaan perjantaina Tampereella.

Vanhana sarjakuvafaninan luin loppukilpailuun päässeet 10 kirjaa läpi - tässä mietteitä!

"Absinth 1 - Karma Surfers" / Rami Ojares - Yrjänä Salmela

Karma Surfers on miellyttävä, "mieli"-sanan mukaansatempaavuus-merkityksessä eli mielessä. Sivuja käännellessä nousevat "Sandman"-sarjakuvat tajunnasta, oikeastaan sääli ettei kuvittaja vaihdu tässäkin aina välillä. Sillä tarina muuttuu sivujen edetessä imevyydestään huolimatta moni"syisyydessään" hivenen raskaaksi. Toki kyseessä onkin tosi hevi juttu.

Karma surffarit -nimestä tulee mieleen J.K. Juntusen ansiokas "Natsisurffaajien täytyy kuolla", mutta siihen yhtäläisyydet loppuvatkin. Ideointi ja käsikirjoitus on sujuvan moni-ilmeistä, herkuttelijoillekin jopa "vaativaa". Mukavia yhdistelmiä löytyy, sanaleikkimäisiä ja ajatuksellisia kytkentöjä kuten tapaus " Spring-heel Jack", jossa yhdistyy niin "Ripper" kuin "Jack-in-the-Box" vieterinsä päässä poukkoilemassa.

Absinthissa on upeita kuvallisia liikutushuipentumia, kuten sivun 97 loppukulman Rajivin, Huckin ja Ganeshan kolmikkohalaus!
Oikeastaan koko pitkä teos on vasta johdanto? Karma Surfers rules! And will hit like a battering Ram!

"Elegia" / Mika Lietzen

Asema Kustannus satsaa jo kirjamuodossaan laatuun - niin tekstissä kuin kuvituksessa. Ehkä juuri siksi kirjoista, kuten Elegiastakin, tulee sarjakuvan sijasta ennemminkin kertomusten kuvitusta - entisaikojen "kuvitettujen klassikkojen" kaltaista jäykistelyä.

Tarina sinällään on kirjallisuudesta tuttua filosofista pohdintaa - kohtalaisen heppoista, pikkusievää vaikkakin syvällistä aihetta käsittelevää. Hyvä keino tutustua "laajemmin" maailmankirjallisuuteen ja eri historiallisiin tapahtumiin. Jo siitä suuri kiitos Asemalle.

"Fingerpori" / Pertti Jarla

Silmiin (ja korviin luettuna) pistävintä ja pistämättömintä - korostus "mättö"-lopulle - on Fingerporissa ns. suora sana"leikkisyys" - samantyyppinen, jolle Manserock 70-luvulla käytännössä pitkälle perustui. Kova, hevi huumori käy FP:ssä kaikessa päälle, paitsi kovuutensa tähden puistonpenkillä nukuttaessa peitoksi - siihen sopii muutenkin enemmän päällekäyvä pehmolehti F:n Sanomat etelän peri- ja pieruferiasta.

Fingerporilaisesta ei tarvitse Jenkkilän hampurilaispihvin tapaan udella "mutta missä on nakki", sillä se on lähes joka raossa. Tai mikä lie mustanpuhuva verimakkara! Vaikutteita F-pori on saanut kaukaa ja läheltä, lähimpänä tekijä Pertti "pervertti" itse mieli-kuvituksineen - vaikuttavana vaikuttajana kynäilemässäilemässä niin että painomuste väreineen ottaa ja pysyy ruodussa ruuduissaan!

Horon vatkatessa munaa pussitkaan eivät ole puhtaita - vielä, vaan runoilevat karkeita, puolikarkeita ja - kuinka karkkeettomaksi sitä voikaan mennä? Ainakin karkelot jatkuvat vessasta ulkoavaruuteen - sen tähdellisempään ja kaukaisimpaan ulkohuussiin asti - toivottavasti!

Fingerporista ei voi olla pitämättä, ainakin siihen asti siitä pitää, kunnes kättä tai käsiä tarvitaan muihin tarkoituksiin - esimerkiksi tarkoitusta vastaaviin peränpitämisiin! Raamatullinen sanoma ja sanonta "viimeisten tulemisesta ensimmäiseksi" tulee lihaksi Pertti J:n nostaessä peräpään keulille! Viikingien, jotka retkiensä tuloksina Fingerporin paikalleen lykkäsivät - näen kuin karun kuvituksen pakottamana - aluksineen lentävän aalloilla rantaa kohti keulakuviensa kankut kaarella! Sillä sitähän se kaikki on (vaan) - koko fingerporilaisuus upeudessaan - yllättävänkin yllättävää kielen ja mielen perssilmänkääntöä!?

"Jää" / Tiitu Takalo

Takalon piirrosmainen tyyli on ilmeikästä ja viivankäyttö taitavaa. Mielenkiintoa lisää tarinoiden lähestyminen eri piirrrostyylein, kuin melkein eri kuvittajien yrittäessä matkia varsinaista "mestaria". Varjostukset, asetelmallisuus ja riisuttu hienovarainen taustojenkäyttö on toiminnallisuuteen sovitettuna parhaimmillaan suorastaan mestarillista. Ja silti sarjakuvamaisuus säilyy ja kantaa tarinota liikaa hienostelematta.

Tarinat ovat inhimillisiä, ilmeisen omakohtaisen herkkiä ja katkeransuloisia. Huumori jää kuitenkin turhan ohueksi, jotenkin kyyniseksi jälkimurrosikäisen kuittailuksi. Varmasti toimivaa ja ammattimaista, mutta ei haasta älyllisesti eikä yllä esimerkiksi mangoista tuttuihin kuvakulmanvaihtoihin kielellisesti - vaikka kuvallisesti siinä ansioituukin.

"Kafkan tutti" / Karri Laitinen

Piirrostyyli sitä "karumpaa" sorttia - palsamaisempaa - mutta omassa lajissaan herkkää. Sävyjen tajua kuvastaa hyvin lapsihahmojen silmäpelit ja kömpelön elävä liikehdintä. Omanlaisensa huipentuma on asentoa myöden ilmakitaroinnin ylittävä "haja-kuittaus".

Huumori on lakoonista, arjen sattumuksista ja perusilmiöistä kumpuavaa - myötäelävää "osanottoa". Tietynlaista vääjämätöntä, lapsiperheelliseen elämään liittyvää "kyynisyyttä" alkaa kuitenkin teoksen edetessä tulla liikaakin? Kuvitustyylin karkeus ei Aksujen ja Hetojen kasvamisesta huolimatta "kasvata" pahemmin itse kertomusta. Tosiaan "kaikki ei ole unta - eikä lähelläkään unelmaa - mitä yöllä näkee".

Perheellisen elämä on omanlaistaan "kafkaa" - sitähän se kaikki on - "tutti" - "Kafkan tutti" - että "kehittyminen" ja eteenpäin eläminen johtaa aina uusiin kummallisempiin lokeroihin - muihinkin kun kuvaruutuihin! Peruselämässä pelastaa "arjen blues", leikillisyyden tavoittaminen ja mielen keventäminen rankimmissakin paikoissa "keventävällä letkautuksella".

Ja "letkaus" tarkoittaa tässä isoa kokonaisuutta, heittäytymistä näkemykselliseen elämän ja sen elämysten virtaan ja virtaavuuteen - että letkahtaa niin että loiskahtaa ko. virran lätäköidenkin seisahtumaan pyrkivä vesi. Hyvin kuvaavaa koko kertomuksen luonteelle on viimeisen stripin "hyvän omantunnon" kiireetön kokeminen TV:n äärellä jälkikasvun siunaamana.

"Kajaani " / Ville Ranta

Aseman "romaanilinja" jatkuu, mutta piirroksellisesti ja kirjanmuodon tilankäytön suhteen Kajaani yllättää. Jo ensi sivuilta tiukan väljää - ajatonta kiirettä kerronnassa - tukee sivujen tilankäyttö, kuin Kajaania alussa piirittävä Pohjolan talvi. Se mahdollistaa kaiken - raadollisen elämänkin.

Kajaanin inhimillinen juoni on yksinkertaisen leikkaava, sitä tukee alkeellisen tehokas hahmojen ilmehtiminen - huolet ja arjen ankaruus, jonka lähinnä vain ryyppääminen katkaisee - välittyy. Eliaksen elämäntuskalle ja etsimiselle rakentuu mielekäs tausta vastuista, seksistä ja poikamiehen lentävästä mielikuvituksesta, jota herkän karu piirrosjälki korostaa. Nykyään uusiksi ilmestyvän taannoisen suosikkini "Ken Parkerin" kaltainen piirrostyyli värittää yllättävänkin "rivon" meiningin.

"Kävellessä yksin mieli toipuu kaikista älyttömyyksistä ja tuskista", toteaa Elias kuin sen miten kirjakin kerronnassaan etenee. Lopulta päätyen maallisen vaelluksen eteläiseen - onnelliseen loppuun?

"Meti" / Meeri Rapi - Aapo Rapi

Metissä on välittömästi mukaansatempaavan inhimillistä kerrontaa, toimivaa sommittelua ja tarinallista värinkäyttöä!
Ja oikeastaan sitä mitä itse nimitän "terapeuttiseksi huumoriksi", eli mitä vakavimmilla asioilla ja totuuksilla "vähästä iloitsemista". Myötätuntoa ja myötäelämyksellisyyttä luonnostaan herättävää
.
Kuvat ovat ilmeikkäitä, kertovia ja "perinteisiä", lähenee Juho Juntusta tai Mauri Kunnaksen alkuaikojen mestaruutta. Toki väri-ilotteluirroittelusta ja tyylistä tulee mieleen ansiokkaasti myös nuoruusaikojeni psykedeelinen idoli "Filemon" - hyvä niin.
Välillä värikylläisyys on kuin itse kerronnan "flow" - jota Metiltä itseltään "tulee" - välttävä media vain ei meinaa pystyä hoitamaan hommiaan niin kuin muutenkaan - suhteessa oikeaan elämään.

Teksti ja kerronta ovat sekä "opettavaista" että historiaa viiltävällä sarkasmilla valottavaa, kuten "Se ol oikei auktoriteetie kulta-aikaa". Metin omat kommentit ovat upee tapa "valistaa tervehenkiseen suhtautumiseen" - koko menneeseen "ihmiskurjuuteen" - ja nuorison nykyiseenkin - vaikka ennen jopa pahimmillaan "olti miinukse puolel, ei olt ees sitä nollatoleranssia".

"Rauha ja sota" / Satu Lusa

Rauhan ja sodan sivuja käännellessä ihastuu upeaan "rock&roll"-ilmaisuun ruutujen ja niiden sisältöjen suhteessa. Vahvat mustat kooltaan vaihtelevat neliöt mahdollistavat "vahvan mustan" viivan ja elämän kuvaamisen aina mustanpuhuvaa huumoria myöten. Sisältö historiansa ja menneisyytensä pakottavuudesta huolimatta on "eloisaa" - kuin haluaisi paeta paksunsitovia viivojaan ja rajojaan?

Tavallaan jo nimestä alkaen näkee sisäisen tarinan sisältävän ironian armottomuuden: "Rauha ja sota"! Vaikea siihen on mitään lisätä, paitsi että kun kirjoitin aikoinaan teokseni "Helkavirsiä III", toteutin vanhaa zen-toteamusta itsensä toteuttamisesta: "Jos yleensä aikoo alkaa tehdä jotain niin - kannattaa heti aloittaa huipulta".

Tarina on väkevä ja totuudenmukainen tilitys, kuvaustyylillisesti kuin puuhunkaiverrettu - Elämänpuun kylkeen - josta katoaa liikkeen myötä ironiakin loppua kohden. Jäljelle jäävät vain pysähtyneet ja pysähdyttävät kuolokuvat. Nyt mustat neliöt nousevat hallitsevaan asemaan. Lopulta kuoleman armottoman uuden vallan kyynisen poliittisen vallanvartijan käskystä on Eeva sensuroitava kuvaton viimeinenkin neliö - kuolinilmoitus!

"Rusina" / Katja Tukiainen

Rusina yhdistää muksumaisesti sen mitä on olla nuori nainen esikoisensa odotuksessa ja oudoissa hormoonivaiheissaan. Piirrostyyli sopii asiaan ja kestää lämminsydämisen opaskirjamaisesti loppusivuille asti. Juuri ko. juoni saa naivin kuvitustyylin toimimaan - muuten karu tyyli puuduttaisi. Toki yksittäisinä strippeinä lehdissä moinen kuvitus kestää paremmin.

Suositeltava kirja odottaville äideille ja isille - miksei lasta harkitsevillekin - tai nostalgiaksi. Kuvitettua perusvalistusta odotusajan "mielenlaadusta" yltiö-tyttömäisen naisellisesti ja tervehenkisesti sekoiltuna. Hyvää terapiaa ja kirjallisesti kattavaa tilitystä itse kullekin selvennykseksi.

"Sarasvatin hiekkaa" / Risto Isomäki - Petri Tolppanen - Jussi Kaakinen

Ehkä kaikista kisan albumeista perinteisin, siinä mielessä kun voi väittää SciFistä tulleen perinteistä. Nuorempana kaiken maailman alan kirjat luettuani ja haalittuani "valeriaana-tyyppinen" tieteiskuvittelu tuntui aika lapselliselta, verrattuna esim. jo korkkareista 50-luvulta tuttuihin Rick Randomeihin. Toki värit piristivät ja piristävät - tässä mennään Moebiuksenkin suuntaan - sinne päin millä tyylillä Moebius vieraili Marveleissa tekemässä minisarjan 90-luvulla Silver Surferista.

Juoni on toimiva, mutta ei-kiehtova - hyvin tehtyä sarjatuotantoa, jota toki Suomessakin tällä alueella tarvitaan.

---

Kokonaisuudessaan kärkikymmenikon taso on korkea - yllättävänkin! Tyylien erilaisuuden ja kovan tason vuoksi jo kolmenkin oman suosikin valinta on hankalaa - saati sitten yhden! Omien mieltymysteni kriteereillä erottuvat ainakin Absinth, Meti, Kajaani, Rauha ja sota sekä Fingerpori. Absinth - Karma Surfers on tarinatiedolliskuvallisesti täyttä kamaa ja Fingerpori taas perinteisiskevänä strippinä! "Varjo-Finlandian" antoon houkuttelevat toki myös mustavalkomestariteokset Kajaani ja Rauha ja sota - puhumattakaan Metin yhdistetystä tarina-strippi -uskottavuudesta.

Jos "Varjo-Finlandian" jollekin myöntäisin niin olkoon se kuitenkin mahtava tajunnanvirtakollaasi Absinth - Karma Surfers! Kannoillaan älyllinen ja tyyliltään ehdoton Fingerpori sekä upea Meti.

Suomalaisella sarjakuvalla menee lujaa. Tutustukaa! Hyvä sarjakuva-Suomi!