*

V". Virtasen Eurovaaliblogi

Tutkivasta journalismista hutkivaan!? Eli taksinkäyttö on Eduskunnan kanslian turvallisuussuosituskin, mutta...

Työnantajan suositusten toteuttaminen ja noudattaminen on Suomessa nykymedian mukaan siis väärinpeluuta ja arveluttavaa, ainakin joidenkin "kesätoimittajien" mielestä? Ja se, että kansanedustaja oma-alotteisestikin varmistaa sekä hallintopuolelta että tilitoimistosta mikä on asiaankuuluvaa ja käytäntö töihintulon ja -poistumisen yhteydessä!?

Faktojahan nämä kesätoimittajat eivät perää, esimerkiksi niin yksinkertaista totuutta ei selkeästi ohjeita noudattavien kansanedustajien mustamaalaamis-jutuissa mainita, että taksinkäyttö ei maakuntakansanedustajille maakunnissa ole sallittua muuta kuin työaikoina - eikä silloinkaan viikonloppuina. Toki joku uutinen mainitsi "lentokentälle pääsyn", mutta unohtivat kokonaan rautatieasemat!? Eivät kaikki maakuntakansanedustaajat asu rautatieasemien vieressä luksusasunnoissa.

Lisäksi poikkeuksena on harvat eduskuntatyöhön - valiokuntatoimintaan lähinnä liittyvät kyydit - joita tilitoimisto valvoo ja joista se lähettää tulkintansa mukaan "laskuja perään".

Kokonaan oma oikean tutkivan journalismin juttunsa olisi MIKSI PÄÄKAUPUNKISEUTU ON KESÄT TALVET ERITYISASEMASSA - eli miksi lomillakin voi estottomasti käyttää taksia jos sattuu olemaan etuoikeutettu "etelän kansanedustaja"!? Eikä näistä kyydeistä tarvitse tehdä mitään tiliä!?

Maakuntakansanedustajille on siis eri käytäntö - samalla tämä eduskunnan päättämä käytäntö sorsii maakuntien taksiyrittäjiä pannen ne eri asemaan pääkaupunkiseudun kanssa.

Sillä nyt tulee asian varsinainen juju. Taksirahojahan edustaja ei voi vetää välistä tai pistää omaan taskuunsa vaan ne menevät lyhentämättöminä suomalaisen pienyritystoiminnan tukemiseen! Lukuisa joukko kansanedustajia, joka ei "toimittajien pelossa" tai "ahneuksissaan" noudata eduskunnan kanslian TURVALLISUUS- eikä muitakaan SUOSITUKSIA, "rahastaa oman auton käytöstä" siirtyessään eri asemille ja lähtöpaikkoihin sallitun rajoissa. Tässähän meillä toimittajien huomaamatta toteutuu Suomessa oma EU-tyyppinen "lentolippu halvemmalla -välistäveto" pienimuotoisesti.

Taksinkäyttöä tulisikin verrata siihen laskuttaako edustaja erikseen oman auton käytöstä - ja vetää näin isot rahat omaan taskuunsa välistä - rahaa joka kuuluisi pienyritystoiminnan ylläpitoon, kulutukseen ja kiireestä johtuvaan turvallisuudesta huolehtimiseen.

Henkilökohtaisesti olen valinnut jälkimmäisen ratkaisun. Olen median hutkimisesta huolimatta päätynyt yhteiskunnan kannalta halvempaan ja turvallisempaan ratkaisuun eduskunnan kanslian suositusten mukaisesti. Olen jättänyt oman autoni talliin, enkä ole velottanut yhteiskuntaa oman auton käytöstä koko nyt 2 vuotta kestäneen eduskunnassaoloaikanani vaikka olisin voinutkin.

Vielä ihmettelen "tutkivan journalismin puuttumista" - ettei ole kysytty kunnolla mistä mikäkin johtuu. Toki eräs päätoimittaja kiitettävästi mainitsi omalla kohdallani "rock-taustan ja liikennevalojen toimimattomuuden", mutta unohti äidit ja muut työviikoilla kiirettä aiheuttaneet ja liikkumista lisänneet tosiasiat?
Toki EU-vaaleja pukkasi koko kevään, mutta ei eduskuntataksilla voinut niitä hoitaa - muuta kuin pääkaupunkiseudulla!

Sen sijaan kun eduskunta ei "toimittajien pelossaan" ole huolehtinut omasta hammashoidostaan, jouduin siirtymätyömatkojen lisäksi koko kevättalven ja kevään ramppaamaan eduskunnan urheilukerhon jalkapallo-otteluiden kovuuden takia "silta-asioissa" hammaslääkärillä. Jokainen kyseisen sillanrakentamis- ja sovitusruljanssin kokenut tietää mitä se meinaa ja maksaa?
Ja montako kymmentä käyntiä se vaatii!?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Käyttäjän angelikaalander kuva
angelika alander

Harrastaessani tutkivaa journalismia jouduin itse huomaamaan Madventures blogini kautta, että uutisointi oli liikaa monille ns.ammattitoimittajille.

Tuntuukin, että juuri nämä ammattijournalistit keskittyvät liikaa tutkinoissaan aika epäoleellisiin asioihin ja leimaavat ihmisiä milloin minkäkin asiayhteyden kautta.

Toki saattaa olla, että myös kateus lietsoo ajatusmallia: "Olisipa minullakin samanlaiset edut". Siinä vain unohdetaan se fakta, että nimenomaan pienyritystoimintaa tuetaan. Joku Matti, tai Sirkka saa siitä leipänsä pöytään.

Tiedän monia kansanedustajia, jotka myös käyttävät, aina kun mahdollista:apostolinkyytiä :D

Tapio O. Neva (nimimerkki)

Kansanedustaja Virtanen siis tunnustaa käyttäneensä työnantajansa eduskunnan maksamaan taksia hammashoitoonsa. Moni saisi samasta asiasta potkut.

Käyttäjän angelikaalander kuva
angelika alander

#2 Riidankylväjä Tapio (anteeksi jälleen Veikko Saksi plagiointini), Veltto myös toteaa: " Olen jättänyt oman autoni talliin, enkä ole velottanut yhteiskuntaa oman auton käytöstä koko nyt 2 vuotta kestäneen eduskunnassaoloaikanani vaikka olisin voinutkin".

Miksi et Tapio penää niiden edustajien perään, jotka jatkuvasti ja mahdollisesti laskuttavat oman auton käytöstä ja näin ollen käärivät ehkäpä sievoiset voitot omiin taskuihinsa!

Oik. (nimimerkki)

Onko siellä ay-politbyroon valvomassa eduskunnassa taas joku tyrskähtänyt vesilasiin?

Joni Pelkonen (nimimerkki)

Kerropa, edustaja Virtanen, viimeisin tekemäsi aloite, muutosehdotus tai muu poliittinen aikaansaannoksesi, sekä milloin teit sen?

ark (nimimerkki)

Aamulehti: "Olen jättänyt oman autoni talliin, enkä ole velottanut yhteiskuntaa oman auton käytöstä".

Et ole veloittanut YHTEISKUNTAA oman autosi käytöstä? Ei taas todellista.

Veltto: Ala käyttämään liikennettä ja MAKSA SIITÄ, kuten me muutkin teemme.

Eija (nimimerkki)

Ei voi olla totta! On teillä edustajilla ongelmat. Teidän turvallisuus! Luulisi teidän täysikäisten ihmisten nyt selviytyvän liikenteessä. Vai virtaako suonissa ilmaiset viinatkin?

Minä, minä ja minä... Syksy lähestyy ja pienet koululaiset laitetaan tuonne autojen sekaan omin nokkinensa selviytymään. Mieti välillä vaikka sitä. Mutta eihän teiltä tällaiseen rahaa riitä, kun on se iso MINÄ! Minun täytyy päästä ja minun täytyy saada. Saisi siinä yksi jos toinenkin pieni ja vähän suurempikin yrittäjä ja työntekijä itselleen tekemistä ja elantoa, kun viitsisitte laittaa joitain ihan vaan ihmisten asioita kuntoon.

ark (nimimerkki)

Joni Pelkonen: "Kerropa, edustaja Virtanen, viimeisin tekemäsi aloite, muutosehdotus tai muu poliittinen aikaansaannoksesi, sekä milloin teit sen?"

Mistä luulet liikanimen "veltto" johtuvan?

buhaha (nimimerkki)

Kerroppa Veltto samaan syssyyn, miksi stadilaisetkin kansanedustajat saavat palkan päälle verotonta kulukorvausta, vaikka heillä on työhön liittyvää liikkumista varten taksinkäyttöoikeus? Ja miksi kansanedustajilla on kaikkia muita pätkätyöläisiä paremmat eläke-edut?

ark (nimimerkki)

Talviloma taitaa olla kuukauden mittainen ja kesäloma kaksi?

Tuula Kiilamo (nimimerkki)

Nopeasti kehkeytyi kaverista valehtelija. Ei kannata uskoa pelleen, eikä varsinkaan häneen.. Ei periaatteita, ei muuta kuin klovni( rahantietoinen)

Hiippalakki-Heikki (nimimerkki)

Yksikin joukkoliikenteen kokonaisvaltaisen kasvun pienentämistä sivuava havainto ennakoi osaltaan asianomaisten reaktioita tämänhetkisen tilanteen suhteen. Aidosti välittävässä ympäristössä tämä kannustaa kehittämään tahojen välisen hedelmällisen yhteistyön painottamista. Jopa juridisesti huomiotta jäänyt rahoitussektorin ydinalueen yksinkertaistaminen tukee implisiittisesti organisaatiossa toimivien vastuunalaista asennetta.

Vaikka jotkut esittävätkin täällä aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että Suomen talouteen kohdistuva paine havainnollistaa jo ennalta muodostettua defenssi-identiteettiin tukeutumista.

Mutta me emme tiedä mitä todella on tapahtumassa IRL.

buhaha (nimimerkki)

Media hutkii, mutta onneksi laillisuusvalvonta tutkii.

http://194.29.195.224:8080/Puoskari/Kirjoituksia/o...

Tapio O. Neva (nimimerkki)

#2 Riidankylväjä Tapio (anteeksi jälleen Veikko Saksi plagiointini), Veltto myös toteaa: ” Olen jättänyt oman autoni talliin, enkä ole velottanut yhteiskuntaa oman auton käytöstä koko nyt 2 vuotta kestäneen eduskunnassaoloaikanani vaikka olisin voinutkin”.

=> Veikko Saksi on vanha mies, jonka Karjala-laskelmasta puuttuu suomalainen kunta-autonomia ja venäläisten oikeudet. Vanhuus ei tule yksinään. Karjalan mukana hänelle, muille karjalaisille ja ennen kaikkea suomalaisille tulisi paljon muutakin kuin 100 hehtaaria maata "ilmaiseksi".

Miksi et Tapio penää niiden edustajien perään, jotka jatkuvasti ja mahdollisesti laskuttavat oman auton käytöstä ja näin ollen käärivät ehkäpä sievoiset voitot omiin taskuihinsa!

=> Neuvostoliitossa ja Venäjällä olleena ja jonkin verran kunta-asioissa mukana olleena tiedän, että herrat varastavat aina ja että eduskuntavaalikampanjat rahoitetaa myymällä rakennuskaavaa. Pentti Virtanen johtaa harhaan esittämällä, "ettei taksirahoja voi vetää välistä". No tietenkin Virtanen säästää rahaa käyttämällä taksiseteliä hammasambulanssinaan. Kyllähän luontaisedutkin tuottavat mielihyvää, on sitten kysymyksessä hulppea loma Saariselälle tai se, että saa pitää vuokra-autonkuljettajaa ja 170 g/km - 230 g/km kuluttavaa sedania käytössään.

=> Minua ei oikeastaan kiinnosta se, miten paljon kansanedustajat ja ministerit varastavat, kunhan se pysyy miljoonissa. Enemmän kiinnostaa oikeat leikkaukset ja elvyttäminen sekä Venäjän suurhankkeet: leipä leveämmäksi.

=> Kun turhaa julkisuutta kerran on niin minusta on aivan oikein, että iltalehtitoimittajien rinnalle nousevat kansalaiset, jotka panevat törkytelevision päästöjä kohtuullisemmaksi mainostajien imagon avulla.

=> Toimittajia ja törkytelevision tuottajia on aivan liikaa, koska kansantaloudessa on enää niin vähän oikeita töitä.

Hiippalakki-Heikki (nimimerkki)

Kommenttini taisi mennä täydestä, koska kellään ei näytä olevan mitään huomauttamista... =)

buhaha (nimimerkki)

->15.

No ei vaan sattunut mielestäni mitenkään poikkeamaan perussuomalaisten normaaleista puheista.

Tapio O. Neva (nimimerkki)

15.:"Kommenttini taisi mennä täydestä, koska kellään ei näytä olevan mitään huomauttamista… =)"

=> Selkosuomeksi:"Salat julki ja häpeälliset lööppiin!"

-rh (nimimerkki)

Menkää ulos aurinkoon.

Tapio O. Neva (nimimerkki)
Tapio O. Neva (nimimerkki)

Pentti Virtanen, Mikko Alatalo ja Pertti Salovaara ovat pirkanmaalaisia viihdyttäjiä ja taiteilijoita, joiden tehtävänä ei olekaan puhua järkeä, vaan viihdytellä äänestäjiä. Menee taiteilijoiden kategoriaan.

JoukoA (nimimerkki)

Veltto - velettoooo - herätyyyys !!
Ota mallia isomuksista - perusta taksiyritys jonkun luotettavan (korhoskan ;-) kanssa ja käytä aina "oman" firman autoja.

Eddy (nimimerkki)

"Parodia on jo kauan ollut mahdotonta.
Ne tekevät sen itse." (Paavo Haavikko)

ytte (nimimerkki)

Onko se pakko tunkea se niiiiiiiiiiiiiiin maaginen rock-tausta joka postiin?
Se kun rajoittui vaan muutamaan tampereen junttiin ja nekin jäi uuden aallon jalkoihin, ketään ei kiinnosta hikiset pitkätukat eikä niiden musa.
Levyjäkin tais mennä kaupaks usieta satoja, hah hah.on se rokkia, on.
Tienaa nyt vaan sitä eläkettä äläkä kitise.

Ja se baskeri näyttää mummojen päähineeltä, sanot mitä sanot. Ja
viikset on aina ollu täysin out rock-maailmassa ja muutenki, sehän
on muumion ja vanhuksen tunnus. Oletko siis mummomuumio?

Samppa (nimimerkki)

Veltto Virtanen ei todellakaan huilaa edes kesälomalla, käyttää peräti 405 sanaa tähän omaa napaa hivelevään asiaan. Eipä ole paljon muuta Veltolta kuulunutkaan. Muistan joltakin edellisiltä vaalikausilta (en tosin muista missä puolueessa sattui olemaan) Virtasen runoilun: " RKP on RyöstöKalastajienPuolue". Hitto mitä repäisevää retoriikkaa. Ja toinen asia mistä viime aikoina Velton aktivoitumista olen sattumalta kuullut on: "Minä kuulen joka päivä The Virtanen Bandistä telkkarista", tätäkö on kansanedustajan työ, valvoa omia etuja, hitto, haluan kansanedustajaksi.

Ja tuosta asiasta, on se hyvä, että näitä meidän politikkoja edes journalistit valvoo, kun tuntuu, että ne vetää omaan liiviin joka käänteessä. Käytä vain julkisia jatkossa ja muista, että oikeassa maailmassa väärä matkalasku on työsopimuksen purkamisen peruste.

otto_at_aurinkoenergiaa_fi (nimimerkki)

Veltto ajaa taksilla, koska se kuuluu rock'n'roll-flamboyance-tyyliin! Ajavathan Andy ja Angelakin aina pirssillä. Veltolla on siihen oikeus ja kohtuus, sillä se todella tukee yrittäjyyttä, se on suoraa elvytystä - suharit kiittävät.

Leonardo (nimimerkki)

Vaikka itse kirjotuksesi takseista ja Helsingin erityisasemasta onkin pelkkää asiaa, on väite siitä, että omaa autoa käyttämällä voisi vetää suuret voitot taskuihinsa, täysin perusteeton. Vai onko niin, että kansanedustajille on km-korvaus eri kuin meille tavallisille duunareille, onhan teillä mielettämän isot verottomat kulukorvauksetkin ilman näyttövelmvoitetta menoista - että tasa-arvoisiako olemme verolakien edessä???
Vuosian kokemuksesta tiedän, että km-korvauksella ei voi rikastua. Nippa nappa se riittää kuluihin jos ajaa halvemman hintaluokna autolla (=usein turvattomalla).
Meille veronmaksajille olisi parempi jos ajaisit sillä autollasi ja laskuttaisit kilometreitä taksisuhauksen sijaan. Me sinunkin taksimatkasi maksamme!!

Palikka (nimimerkki)

Valtiontalouden kannalta sillä ei ole mitään merkitystä miten kansanedustajat takseja käyttävät. Ja itsekin joskus taksia ajaneena renkinä, koen kansanedustajien taksinkäytön vain positiivisena asiana. Sekin raha on tarpeen suomalaisessa elinkeinoelämässä. Ja varsinkin kun kansanedustajien taksirahat vielä jäävät tänne Helsinkiin niin sehän on ihan ok.

Ihmettelen sitä vastoin herra Virtasen blogien tasoa. Eikö nyt psykologilla ole muuta puhuttavaa, kuin taksimatka-asiat? Mielestäni herra Virtasen tulisi vastata Sarasvuon teemoihin ja ryhtyä Eduskunnasta käsin jakamaan elämänohjeita liittyen suomalaisten selviytymiseen. Varsinkin kun hänellä olisi mitä parhain asema toimia julkisena (verovaroin maksettuna) hyvinvointikonsulttina.

Ymmärrän kyllä hyvin herra Virtasen sielunmaisemaa, mitä tulee esim. baskerin käyttöön – kun itsekin olen kalju. Mutta, mutta... pitäähän aikuisen miehen se kestää. Vaikka en arvostakaan Urho Kekkosta poliitikkona, niin arvostan häntä kuitenkin siitä, että hän oli kuitenkin pystypäinen mies. Samaa toivoisin herra Virtaselta.

Frode (nimimerkki)

Herra Veltolla on monta ongelmaa. Yksi niistä taitaa olla baskerin alla. Eikö alaa lukenut mies kykene olemaan ilman sitä pellebaskeriaan. Toisaalta kuvastaahan se hyvin velttoa miestä, jolla on hyvin heikko itsetunto. Itsetuntoaan pönkittääkseen hänen täytyy aika ajoi kehua itseään, kun muut eivät sitä tee.

Sitä mukaa kun oma tukkani on ohentunut olen antanut parturini leikata tukkaa lyhyemmäksi. En käytä parturiin mennessä taksia saatikka hammaslääkäriin. Molempiin kelpaa hyvin julkinen kulkuneuvo ratikka ja dösä.

Toimituksen poiminnat